2.3.2022

Tänään meidän Akina (Kainkoira) synnytti 3 uros pentua, kaksi pojista on soopelia ja yksi normi, eli brindle. Näitä soopeleja joskus syntyy, mutta ovat käsitykseni mukaan hyvin harvinaisia.

18.9.2021

Luna synnytti 2.9.2021 viisi pentua, joista 3 urosta ja 2 narttua. KAIKKI PENNUT ON VARATTUJA.

Taiga on ultrattu kantavaksi, pentujen odotetaan syntyvän n.3.10. Myös tässä pentueessa on jo kaikki pennut alustavasti varattuja.

5.8.2021

Myös Taiga (Crystal Valkea Velhotar) on astutettu onnittuneesti, laskettuaika on 3.10.2021. Kaikki pennut on alustavasti jo varattuja.

Lunan (Crystal Auringon Lämmin Henkäys) ultrattiin kantavaksi, pentuja näkyi ainakin 5, voi olla myös enemmän, laskettuaika on 5.9.2021. Myös Lunan kaikki pennut on alustavasti varattuja.

28.7.2021

Luna (Crystal Auringon Lämmin Henkäys) on astutettu ja ultra on 5.8.. Myös Bella (Crystal Namupala) on astutettu, pennut rekisteröidään minun kennelnimelle, vaikka niiden kasvattaja on Bellan omistaja Petra, Bellan ultra on 10.8.

15.5.2021

Meillä Nami synnytti 2.5. neljä pentua. joista kolme narttua ja yksi uros. Kukka synnytti 14.5. vain kaksi narttu pentua. Kaikki pennut ovat varattuja.

13.4.2021

Kukka kävi tänään ultrassa ja näkyi kolme normaalia sikiötä ja kaksi imeytyvää. Nami kävi jo aiemmin ja hänellä näkyi neljä normaalia sikiötä. Näillä ei siis pentujono kovin paljoa lyhene.

7.4.2021

Juno sai äkillisen märkäkohdun ja hänet leikattiin 30.3.2021. Toivottavasti tyttö toipuu hyvin. Kohtu lähetettiin patologille, kun oli hieman outoa muutosta, toivotaan että tulokset tulee pian ja kaikki olisi kunnossa.

7.4.2021

Vihdoin voin tehdä sitä mitä haluan, eli olla eläinten kanssa mahdollisimman paljon.

Kasvatustyön rinnalla valmistuin ensin Eläinalan Yrittäjäksi ja nyt vielä trimmaajaksi (5.2.2021 Taitotalo), teen sivutoimisesti trimmaus töitä Trimmaamo Sitkossa.

18.3.2021

Nami ja Kukka on astutettu. Käymme vielä ultrassa, niin tiedetään tuleeko meille kevät pentuja. Jos pentueet toteutuu, ei näistä riitä poentua, edes kaikille jo listalla oleville.

15.1.2021

Karma synnytti 5.1.2021 kuusi pentua, joista 3 urosta ja 3 narttua. KAIKKI PENNUT ON VARATTUJA

10.10.2020

Silu synnytti neljä pentua, joista 2 narttua ja 2 urosta. Kaikki pennut on varattuja

20.8.2020

Viime yönä Mindy synnytti kuusi pentua, joista peräti viisi oli narttuja. Pennut on kaikki varattuja ja olen lähipäivinä yhteydessä tuleviin omistajiin.

18.8.2020

Meille on tullut todella paljon pentukyselyjä ja paljon on erittäin hyviä perheitä tarjolla, joten tälle vuodelle 2020, en ota enää uusia varauksia. Myös ensivuoteen 2021 on jo paljon tiedusteluja. Pentua meiltä joutuu siis odottamaan hyvinkin pitkään.

26.6.2020

Ashe (Seitavuoren Kaunis Kuvajainen) synnytti 23.6. viisi pentua joista 2 urosta ja 3 narttua Kaikilla pennuilla on jo omat kodit.

Mindy (Crystal Smaugin Jalokivi) astutettiin Kuuralle (Villi-Joikhu Kuuraparta), nyt toivotaan että Juhannuksen tapaaminen tuottaa tulosta. Mindy käy vielä ultrassa varmistamassa tiineyden, laskettu aika on 20.8.

18.6.2020

Kaikki Akalin pennut on nyt lähteneen uusiin koteihin.

Mindy astutettiin tänään onnistuneesti, nyt sitten jäädään odottamaan tuleeko pentuja. Mindyn proge arvot oli hyvät, joten sen puolesta kaikki pitäisi olla kunnossa. Uros vaihtui kun astutus Binin kanssa ei onnistunut. Nyt sulhona on Kuura (Villi-Joikhu Kuuraparta), poika astui hienosti.

Ashella on huomenna laskettu aika ja röntgenissä näkyi viisi pentua. Tästä lisää infoa kunhan pennut syntyy.

Kaikkai pennut on jo varattuja.

13.3.2020

EMME TOISTAISEKSI OTA VIERAILIJOITA VASTAAN KORONA VIRUKSEN TAKIA.

MEILLÄ ON TÄÄLLÄ RISKIRYHMÄÄN KUULUVIA, JOTEN EN HALUA OTTAA PIENTÄKÄÄN RISKIÄ ETTÄ VIRUS MEILLE TULEE.

10.3.2020

Etsin Kainkoira nartulle yhteistyökykyistä sijoitus
perhettä, jos sinua kiinnostaa kyseinen pentu, ota reippaasti yhteyttä

14.10.2019

Olen vihdoin saanut päivitettyä näitä kotisivuja pentueiden osalta.

Kaikilla syntyneillä pennuilla on nyt omat rakastavat kodit, joten tälle vuodelle ei meillä enää pentuja ole tai tule, ainakaan lappalaisten osalta.

Jos olet kiinnostunut ensivuoden pentueista niin laitathan minulle jo valmiiksi tietoa itsestäsi/perheestäsi, minne pentu tulisi.
Pentutiedustelun ensisijaisesti sähköpostilla. Kerro postissa
itsestäsi elämäntilanteestasi, millaisen kodin pentu saisi ja mitä
toiveita on pennun suhteen. Kerro myös se miksi päädyit juuri
Paimensukuiseen Suomenlapinkoiraan.

7.10.2019

Minulla on ollut sen verran hoppua, että sivujen päivitys on jäänyt vähän vaiheeseen. Meillä Nami synnytti 26.9. neljä pentua, joista taas vain yksi oli narttu. Minulla sitten tämä uros buumi sen kun jatku.

Karma kävi luustokuvissa ja vielä odotetaan millaiset tulokset saadaan. Lääkärin arvio oli B/B lonkat ja 0/0 kyynärät, silmät ja polvet oli kunnossa.

19.9.2019

Taiga synnytti maanantaina 16.9.2019 vain kaksi pentua, jotka molemmat oli narttuja. Toinen tytöistä menee sijoitukseen. Pennut ovat jo varattuja

27.8.2019

Nami ja Taiga kävi ultrassa, Taiga oli jo sen verran pitkällä odotuksessaan ja pennut sen verran kookkaita jo, että varmaan osa jäi pernan taa piiloon, selkeästi nähtiin kolme pentua. Namilla näkyi neljä pentua. Nyt sitten vaan odotellaan ja jännitetää mitä tuleman pitää. Tulisipa nyt niitä tyttöjäkin.

13.8.2019

Meille syntyi 9.8.2019 Bellan ja Hemmon pennut, yhteensä kuusi pentua, joista kaksi narttua ja neljä urosta. Enemmän tietoa pentu uutisissa.

25.7.2019

Meille syntyi Pihlan ja Kodan pennut 18.7.2019, Pentuja tuli peräti kuusi, joista kaksi narttua ja neljä urosta. Kaikki pennut ovat varattuja. Tarkemmin lisää pentu uutisista.

*******************************

9.7.2019

Bella kävi eilen illalla ultrassa, kantava on ja pentuja näkyi 5. Nyt sitten vaan odotellaan mitä tulevan pitää. Laskettu aika on 11.8.

************************************

7.7.2019

Meillä oli eilen Pentuetapaaminen Koirien omassa puuhamaassa Touhu&Temmellys. Paikalle saatiin yhteensä 23 koiraa, olen todella tyytyväinen että näinkin moni tuli tapaamiseen, vaikka olikin luvattu vesisadetta. Paikka oli todella hieno ja koirilla riitti ihmeteltävää, kun vielä sääkin suosi niin mikä sen mukavampaa.

Tässä kansioon on kuvia tapaamisesta.

Super kiitos kaikille jotka pääsivät paikalle :)

************************************

4.7.2019

Minulla ja yhteistyö kenneleiden kasvattajilla ei normaalisti ole tapana reagoida ikäviin kuulumisiin, joita ikävä kyllä saamme kuulla ihmisiltä, jotka meiltä pentua kysyvät. Nämä mustamaalaamiset ja perättömän tiedon levittämiset on ollut arkipäivää, mutta nyt alkaa pinna olemaan täynnä ja haluammekin tuoda tällaisen tiedon julkiseksi. Sitä oikeasti ihmettelee mistä joku voi keksiäkkin tällaisia valheita.

**************************************

Yleensä en julkisesti tällaisista asioista kirjoittele, sivuutan ne päänpudistuksella, mutta nyt täytyy hiukan?! tuohtuneena avautua asiasta, johon olen nyt useampaan otteeseen törmännyt. Mustamaalaamiseen ja suoraan valehteluun. Itse en hyväksy tuollaista toimintaa yhtään. Otin yhteyttä muutamaan muuhun kasvattajaan, joiden kanssa teen muutenkin paljon yhteistyötä, keskustelimme pitkään tästä asiasta, jälleen kerran. Päätimme julkaista yhdessä tällaisen ”koosteen” asioista, joihin jokainen meistä on vastannut rodusta kiinnostuneille soittajille/vieraille – kuka mitenkin. Pointti on ollut kaikkien kohdalla sama,
olemme törmänneet ihmetykseen, kuinka vain yksi kasvattaja on kaikessa oikeassa/tekee ainutta oikeaa työtä rodun eteen jne, me muut emme ole yhtään mitään, toimimme väärin – lista on loputon. Nyt avataan ihan julkisesti tätä listaa. Toivon syvästi, että tämä teksti tavoittaa kyseisen ihmisen, joka ystävällisesti ottaa peilin käteensä ja tuijottaa sitä hetken, kaivaa viimeisetkin ihmisyyden rippeensä ja ryhdistäytyy. Soittaa vaikka jatkossa suoraan meille kaikille, jos on jotain kysyttävää/sanottavaa, mielellään keskustelemme asioista, niin kuin teemme jo nyt tällä kasvattajaporukalla. Jaamme kaiken tiedon ja taidon yhdessä. Numerot löytyvät kotisivujen Yhteystiedot osiosta.
**************

Saan suht usein yhteydenottoja eri viestimien kautta, kyselyjä Kainkoirista rotuna, meidän koirista ja pentuesuunnitelmistamme. Kerron aina avoimesti kaikesta tiedossani olevista asioista, koskien kaikkia noita edellä mainittuja asioita. Myös vioista ja ongelmista tietysti, koskaan kukaan ihminen tai koira ei ole täydellinen. Nyt viimeisimmät ”oudot” kysymykset koskevat jalostustyötäni.

  • Jalostatko sinä vain punaista väriä? (Osoitettu Kati/Rangerin kennel)

En. En todellakaan. Jos näin tekisi - alkaisi musta väri Kainkoirasta katoamaan kokonaan ja näin ollen meillä olisi vain punaisia koiria ilman brindleä.

  • Miksi sinulla on vain punaisia pentuja nyt? (Osoitettu Kati/Rangerin kennel)

Ei mulla ole. Edellisessä - ensimmäisessä pentueessani - oli kaikki kurotoria eli ”niitä mustia”, tässä toisessa pentueessa on ehkä yksi Akatora (punainen) yksi kurotora ja kolme chutoraa (niitä välivärisiä). Vahva väri ja raidoitus tulee vanhemmista, jotka molemmat sattuvat
olemaan chutoria sekä molempien takana löytyy punaisia koiria.
Ja oikeasti - mitä väliä?

  • Onko pentusi värivirheellisiä, kun niillä on valkoiset läntit rinnassa? (Osoitettu Kati/Rangerin kennel)

Eivät ole. Hieman valkoista sallitaan rungossa, joka usein sijaitseekin rinnassa. Jos länttejä on useita - on kyseessä virhe.

  • Miksi käytät sairaita koiriajalostukseen? (Osoitettu kaikki kasvattajat)

Anteeksi mitä??? Olen TODELLA tarkka terveysasioissa ja on suorastaan hävytöntä tulla

väittämään minun käyttävän sairaita! (Tästä olen eniten tuohtunut.)
  • Onko totta, että kaikki koirasi ovat hermorakenteeltaan heikkoja eivätkä kykene elämään normaalisti? (Osoitettu kaikki kasvattajat)

No ei todellakaan ole totta. Olet tervetullut tutustumaan koiriini, milloin vain, varmasti myös kasvattieni omistajat voivat kertoa sinulle kokemuksistaan koiriensa kanssa. Jos joku vetää johtopäätöksiään koirien esim. näyttelykäyttäytymiseen näkemättä koiraa normaalielämässä, tai väittää ettei koiralle ole luontevaa olla ujo/tottumaton tai mitä tahansa =valehtelee.a tuo hermorakenne sana, sen käyttö tilanteissa, joihin se ei kuulu - on jo huvittavaa. Jo oma taustani palvelus- ja työkoirien kanssa on opettanut paljon, kuinka ja missä koiria tulkitaan
ja mikä on ihan oikeasti hermorakenne ja mikä vaan muuta.

  • Onko totta, että saat Japanista vain pahnanpohjimmaiset pennut, joita edes japanilaiset eivät huoli? (Osoitettu kaikki kasvattajat

No ei todellakaan ole! Parhaillaan olen saanut pitkät liudat videoita niinä viikkoina, jolloin
on aika valita pentu, kolmesta pelkästään omasta tuonnistani olen saanut valita pentuni ensimmäisenä.Kasvattajat, joilta pennut ovat tulleet, ovat kunnollisia kasvattajia, jotka eivät myy koiria esim lemmikkikauppojen ikkunoissa, niin kuin ikävä kyllä useat kasvattajat Japanissa vielä tekevät. Jopa Kainkoirissa. Jopa ”ne arvostetut kasvattajat” joista olen kuullut puhuttavan. Ja toisekseen, on todella loukkaavaa Mr Shigeru Katoa kohtaan kertoa tuollaista. Hän on Japanissa tukihenkilöni, toimii kaikkien nihonken rotujenparissa arvostettuna asiantuntija henkilönä. Hän on JapaninKennelliiton lisensoima tuonti henkilö, valtion palkkaama metsästäjä (mm. villisiat), tulkki, yrittäjä. Hän on myös monien kasvattajien tuki- ja yhteistyöhenkilö. Hänet on kutsuttu pitämään puheita eri rotujenvuosijuhliin ja tuomarikoulutuksiin jne. On äärimmäisen loukkaavaa epäillä tällaisen henkilön ammattitaitoa/kontakteja pentuja hakiessa.

  • Onko totta, että koiraasi on keinosiemennetty sen heikkojen polvien takia? Ja onko sama koira syönyt kipulääkettä koko elämänsä koska sen netistä poimitut polvikuvat on näytetty jollekin eläinlääkärille ja hän oli sitä mieltä että ne on rikki? (Osoitettu Kati/Rangerin kennel koskien narttua, joka oli tuolloin Mirka/Gekkoo No kennel omistama)
Ei, jokainen narttuni on kasvattajahistorian alusta asti (1993 alkaen) astutettu luonnollisesti. Koira, jonka polvista tässä luultavasti on kyse, on edesmennyt Maya, jolla oli 0 polvet ja puoli vuotiaana repi toisen jalkansa metsässä kallion koloon, joka leikattiin, tutkittiin ennen ja jälkeen kahden eri ortopedin voimin ja todettiin sen olevan tapaturma, JOTA SE OLIKIN.
Se miksei se syönyt lääkkeitä? SE EI TARVINNUT koska se ei ollut kipeä! Kuinka paljon joku voi nähdä vaivaa turhan takia, yrittämällä sabotoida toisten ihmisten elämiä? Nyt riittää, oikeasti.
  • Miksi dna testaat koirasi, kun se on aivan turhaa tällä rodulla? Ylipäätään yli tutkitko koiriasi? (Osoitettu kaikki kasvattajat)

Onko? Onko tutkimukset turhia? Se testipaketti maksaa noin 100€/koira, jos sillä pystyn näkemään esimerkiksi PRA silmäsairauden, joka on tuskallinen koiralle, etten ahingossakaan
yhdistä kahta kantajaa yhteen (= syntyy kantajia sekä sairaita) on se minulle jo melkein lottovoitto. Jokainen kasvattini dna testataan minun toimestani, ennen meiltä lähtöään. Maksan jokaisen kasvattini viralliset terveystutkimukset (silmät, sydän, polvet, kyynäret, lonkat). Koirien terveys on minulle tärkein asia. KUKA voi nykysairauksien ja niiden
tutkimisen mahdollistavan teknologian aikana syyttää ketään ylitutkimisesta?! Ja näillä pentuhinnoilla mitä koirat nykypäivänä maksavat, sen pitäisi todellakin olla jokaiselle kasvattajalle mahdollista.

  • Miksi jenkeistä on tuotu vuoden ikäinen narttu tänne eläkkeelle, joka on jo pennutettu Jenkeissä ennen tuota ikää – hylätty sieltä jalostuksesta sen jälkeen, ja tänne tulon ehtona oli sterkkaus – nyt se koira on täällä jalostuskäytössä? (Osoitettu Juho+Riina/Jikino Kensha kennel + Mirka/Gekkoo No kennel)

Anteeksi mitä???

Jenkeistä on tuotu täsmälleen kaksi narttua Suomeen; Ife 4kk iässä ollen Suomen esimmäinen rodun edustaja (vuonna 2009) sekä Kae 1v1kk iässä tullen todellakin jalostuskoiraksi, eikä sillä todellakaan ole USA:ssa pentuetta! (Uskomaton valhe!)

************************************
Tällaisiin puheluihin vastaamme välillä. Oikeasti. Ja listaa voisi jatkaa loputtomiin, tässä eilisen puhelun sisältöä...Olemme ihan väsyneitä tällaiseen. Nyt oikeasti riittää. Syytökset ovat välillä sitäluokkaa että ne menisi melkeinpä jo kunnianloukkauksen puolelle. Joillakin ihmisillä on valtava tarve korostaa omaa hyvyyttään, unohtaa näppärästi omien koiriensa sairaudet, tekemiset jne. Kaunistella totuuksia pelkkien valheiden avulla. Emme aidosti ymmärrä tällaista. Halusimme nyt tuoda jo edes osan näistä ihan julkisesti näkyviin, koska kuulemme tällaista ihan jatkuvasti. Ja vilpittömästi; täysin syyttä suotta. Meillä on upea rotu käsissämme, joskin vielä harvalukuinen Suomessa –vaalikaamme sitä yhdessä, luodaan sille upea pohja tänne, jotta se säilyy meillä ja maailmalla. Emme kuitenkaan itse ole täällä ikuisesti, joten jätetään sitten jälkeemme jotain arvokasta, arvostettua ja hienoa.


Kati Kraemer / Rangerin kennel – https://www.rangerinkennel.fi/
Mirka Mertanen / Kennel Gekkoo No - https://gekkoono.weebly.com/

Kati Tverin / Kennel Crystal - https://www.kennelcrystal.com/
Riina & Juho Haapakallio / Kennel Jikino Kenska - http://www.kenneljikinokensha.com/

14.6.2019

Käytiin Pihlan kanssa ultrassa ja tyttö on kantava. Laskettu aika Pihlalla on 21.7.2019. Bella astutettiin onnistuneesti, ultran jälkeen tiedetään onko kantava.

7.5.2019

Oltiin eilen PEVISA tarkissa, mukana oli vain yksi kasvattini Malla, C Jääprinsessa Silmät terveet, polvet ja kyynärät 0/0 ja lonkat lähti kennelliittoon A/B. Hyviä tuloksia saatiin kaikille mukana olleille, Onnittelut kaikille.

Päivitetty Ajankohtaisiin Kodan luonnekuvaus ja kuvat lisätty.

30.4.2019

Meillä edelleen odotellaan tytöille juoksija, niitä nyt pantataan oikein todella. Nalalla alkoi vihdoin juoksut, mutta en tyttöä nyt näistä juoksuista astuta. Toivon että seuraavista juoksuista tuo olisi mahdollista. Laittelen tänne tietoa kunhan nuo juoksut alkaa ja astutukset onnistuu.

1.3.2019

English contact, Kira Tverin kira.tverin(at)outlook.com

UUSI SÄHKÖPOSTIOSOITE

crystalkenneli10(at)gmail.com

27.2.2019

Eilen Viivi synnytti viisi pentua, joista yksi narttu (musta laajoin merkein), tämä tyttö menee sijoitukseen. Poikia tuli peräti neljä (2x musta merkein, parkki merkein ja riista merkein)

KAIKKI PENNUT ON VARATTUJA

25.1.2019

Viivi kävi eilen ultrassa ja näkyi 5-6 pentua kasvamassa. Pentutiedusteluja on tullut aivan valtavasti, joten tästä ei riitä kaikille kyseliöille. Hienoja perheitä on taas valtavasti tarjolla. Kannattaa tutustua noihin toisiin tämän vuoden yhdistelmiin, ja jos jokin niistä mahdollisesti miellyttää.

Yhden muutoksen olen tuohon aiemmin ilmoitettuun suunnitelmien listaan tehnyt. Sain tarjouksen käyttää Nereaneidon Tarina Kodasta (Koda), ajattelinkin että poika kävisi erinomaisesti Pihlalle (C Puolukka Poski). Kodan kanssa on harrastettu monia lajeja ja on käynyt myös lampailla ja siinäkin ollut lahjakas.

Minulla on jo pidempään ollut kiikarissa juurikin tuon meillä rotuunotetun Röllin jälkeläiset, joten tämä tarjous kayttää Kodaa oli todella toivottu :)

27.12.2018

Ensimmäinen ensi vuoden pentue on nyt laitettu tilaukseen ;) Väinö (C Vinksin Vonksin) astui onnistuneesti Viivin (C Tupsutukka) Pentujen odotetaan syntyvän 28.2.2019. Viivi käy vielä ultrassa, niin tiedetään tarkemmin onko pentuja tulossa ja suunnilleen kuinka monta.

16.12.2018

Ensi vuodelle on suunnitteilla useampikin pentue. Omien lisäksi on tarkoitus jalostuslainata muutama kasvattini. Se toteutuuko nämä, riippuu aivan siitä miten juoksut tulee. Meillä kun ei ole erillisiä kenneltiloja vaan koirat ja pennut ovat täällä missä mekin. Tässä nämä mahdolliset yhdistelmät:

Yhdistelmät siis toteutuvat vain jos kaikille ei juoksut napsahda samaan aikaan. Jalostuslaina nartut voin hyvin siirtää tulevaisuuteen, sillä ovat vielä suhteellisen nuoria narttuja.

26.11.2018

Hieman on taas jäänyt tämä uutisten kirjoittaminen, mutta koitan olla aktiivinen.

Meillä oli Pevisatarkki 5.11. ja siellä oli taas kasvattejani tarkissa ja monelta otettiin myös puuttuvat geenitestit. Ashen koko pentue oli paikalla, ja näin on Ashen pentue ensimmäinen josta kaikki pennut on tutkittu. Kaikkien tulokset ovat tulleet ja ne olen päivittänyt pentueet sivulle. Tässä kuitenkin tiivistettynä:

  • Nalla (Hunajaherttuatar) lonkat B/B, kyynärät 0/0, polvet 0/0, silmät terveet, DM
  • Hemmo (Kultasieppi) lonkat A/A, kyynärät 0/0, polvet 0/0, silmät terveet, DM terve
  • Nami (Kelmienkartan Kulkija) lonkat A/A, kyynärät 0/0, polvet 0/0, silmät terveet, DM kantaja
  • Malla (Matami Huiski) lonkat C/C, kyynärät 0/0, polvet 0/0, silmät terveet, DM terve
  • Taiga (Valkea Velhotar) lonkat A/A, kyynärät 0/0, polvet 0/0, silmät terveet, DM kantaja
  • Jedi (Jäämies) lonkat A/A, kyynärät 0/0, polvet 0/0, silmät terveet, DM terve
  • Hugo (Jääprinssi) lonkat B/B, kyynärät 0/0, polvet 0/0, silmät terveet, DM terve
  • Nala kävi uusimassa silmätarkin ja oli edelleen terveet silmät
  • Viivi kävi myös aiemmin uusimassa silmätarkin ja oli edelleen treveet silmät

19.10.2018

Meille syntyi Kainkoira pennut 17.10.2018. Kaikki pennut on varattuja.

15.9.2018

Käytiin Akalin kanssa ultrassa lauantaina, pentuja näkyi neljä. Akali on siis kantava, joten meille olisi tiedossa Kainkoiran pentuja lokakuussa. Mikäli pentu kiinnostaa ota reippaasti yhteyttä.

Tässä vielä linkin Akalin (Gekkoo No Amaterasu) ja Urkin (Koroukan Hokkokuou) kuviin ja sukutauluihin.

21.8.2018

Kiirettä on pitänyt kun ollaan juostu Akalin kanssa progessa ja vihdoin viime perjantaina mentiin sitten tapaamaan sulhasta Varkauteen. Tosin proge oli vielä perjantaiaamuna hieman alhaalla, mutta juoksu päivä oli kuitenkin jo 16, ja viimeksi Akali astutettiin 18vrk. Päädyin valitsemaan Akalille sulhoksi Urkin. Astutus onnistui hienosti, kolmena peräkkäisenä päivänä astutettiin (pe-la-su) meni vajaa minuutti kun olivat jo nalkissa. Lauantaina ulvoi Urkin perään, joten eiköhän tuo aika silloin liene ollut kohdillaan. Sunnuntain Akali hieman murahti, mutta antoi silti vielä hienosti astua. Nyt vain peukut pystyyn että pentujakin saataisi. Laskettu aika on 19.10.2018, käytän toki Akalin ensin ultrassa, niin tiedetään onko pentuja tulossa. Tieto ultran tuloksesta tulee tänne uutiset sivulle.

Mikäli olet kiinnostunut Kain pennusta ota reippaasti yhteyttä.

Viikonlopulla tuli hienoja uutisia myös näyttely saralta, Akalin tytär Gekkoo No Saanan Salaisuus (Tora) menestyi hyvin Balttian voittajanäyttelyssä, ollen siellä ROP ja tuli samalla Latvian junior muotovalioksi. Paljon onnea Marille ja Toralle!

Toivottavasti saataisi myös muita Akalin ja Jaffan jälkeläisiä näyttelyyn.

27.7.2018

Huomenna lähtee viimeisinkin Lulun pentu omaan kotiinas. Sitten onkin taas hieman hiljaisempaa. Meillä seuraavana astutus vuorossa tulee olemaan Akali, meidän Kainkoira. Vielä en ole varma astutanko Akalin (Gekkoo No Amaterasu) Urkilla (Koroukan Hokkokuou) vai Garoulla (Mijikai No Yamabushi Garou). Onneksi pojat asuvat samassa perheessä, niin voin tehdä päätöksen kun astutus on ajankohtainen. Vaihtoehtona on myös kaksoisastutus. Tänne Uutisiin tulee lisää tietoa, kunhan Akali on astutettu.

10.6.2018

Lulu synnytti pentueen 5.6. Pentuja syntyi peräti seitsemän, vaikka ultra näytti paljon vähemmän (ultraaja ei tainnut ihan osannut asiaansa kunnolla), tosin jo itse epäilin ettei niin vähää voi olla kun Lulun massu oli jo niin suuri. Pennuista kolme on narttuja ja neljä urosta.

KAIKKI PENNUT OVAT JO OMAN KODIN SAANEET.

23.5.2018

Pihla synnytti 18.5.2018 ensimmäisen pentueen 7 pentua 3 narttua ja 4 urosta. Lisää tietoa pentueesta pentu uutisissa.

KAIKILLA PENNUILLA ON JO OMA KOTI

8.5.2018

Käytiin Lulun kanssa ultrassa, kantava on, näkyi viisi pentua kasvamassa.

Tänään sai myös Bellan pennut sirut, ja on nyt rekisteröity.

18.4.2018

Pihla (Crystal Puolukka Poski) kävi tänään ultrassa, tulos oli positiivinen pentuja näkyi peräti 6-7.

8.4.2018

Eilen oli aika hurja päivä Lulun astutushomman osalta, mutta onneksi lopputulos oli ok, joten toiveissa Lululle (Villi-Joikhu Salaviekas) ja Retulle (Reppulin Car-Ingwe) pennut. Laskettu aika Lululla on 8.6.

3.4.2018

Meille syntyi Bellalle 30.3.2018 kuusi pentua, joista 3 urosta ja 3 narttua. Mamma ja pennut voivat hyvin. Tarkempaa tietoa tulee pentu uutiset sivuille. KAIKKI PENNUT OVAT VARATTU.

19.3.2018

Pihla (Crystal Puolukka Poski) astutettu tänään onnistuneesti Pyryllä (Iki-Wanhan Peonssiparta) Pihla ei ollenkaan antanut pitää kiinni, eikä selvästi tykännyt katsojista, joten päätin kokeilla ihan täysin luomu astutusta ja päästin pariskunnan kahdestaan meidän takapihalle. itse olin sen verran hollilla että katsoin touhua ikkunasta. No aikansa siellä vouhkasivat ja pariin otteeseen Pyry jo kävi sisälläkin, mutta aina Pihla viimetinkassa veti itsensä pois alta. Aloin jo ajattelemaan että poika pitää ottaa kohta lepäämään, mutta kun yritys oli vielä kova, annoin pariskunnan olla rauhassa. Molemmat ovat kuitenkin ensikertalaisia, joten homma ei aina onnistu hetkessä ja Pyry tulee jo kesäkuussa 10 vuotta.

No viimein kuitenkin onnistui ja hienosti jäivät nalkkiin, kun pääsin pihaan olivat jo hienosti kääntyneet peput vastakkain. siinä sitten rapsuttelin molempia. Nalkissa olivat n. 20 min.

16.3.2018

Pentti (Villi-Joikhu Oma Apu) ja Onni (Villi-Joikhu Parempi Onni) ovat molemmat tutkittu Prcd-PRA:n osalta terveiksi, joten sekä Jäätävät että Loitsu pentueet ovat näin terveitä tähänkin polveutumisen perusteella.

3.3.2018

Hyviä uutisia, käytiin Bellan kanssa ultrassa ja kantava on, pentusia näkyi 5-6, vähän oli vaikea laskea kun tiineysviikkoja oli jo lähes viisi. Nyt sitten vaan jännitetään, mitä maailmaan massusta putkahtaa. Laskettu aika on 1.4.

31.1.2018

Bella (Crystal Namupala) on onnistuneesti astutettu Patulla (Lumoloitsun Doaivu), tulevan pentueen laskettu aika on 1.4.2018. Lisää tietoa tänne kunhan Bella käy n.neljän viikon päästä ultrassa.

18.1.2018

Viivi synnytti parkki pojan 16.1.2018, poika ja mamma Viivi voivat hyvin. Lisää pentue uutisissa. PENTU ON VARATTU.

22.11.2017

Lisäystä vielä vuoden 2018 suunnitelmiin. Tarkoitus olisi astuttaa myös meidän Akali (Gekkoo No Amaterasu) sulhaseksi hänelle on valittu komea jenkki poika

Mijikai no Yamabushi Garou, toivottavasti kaikki menee suunnitelmien mukaan ja tämä yhdistelmä toteutuu :) Tässä alla vielä kuvat molemmista.PS. TÄMÄ YHDISTELMÄ TOTEUTETAAN 2019.

14.11.2017

Viivi (Crystal Tupsutukka) on tänään astutettu onnistuneesti Ukolla (Popo). Pentueen laskettu aika on 16.1.2018. Tästä pentueesta sijoitan tytön, jos kiinnostaa ota minuun yhteyttä.

Lisää tietoa tänne kunhan olemme käyneet ultrassa ja raskaus on varmistettu.

8.10.2017

Olen sijoittamassa alla olevista yhdistelmista narttu pennun, jos olet kiinnostunut ota yhteyttä.

Tässä taas tulevia suunnitelmia 2018 vuodelle. Tarkoitus olisi astuttaa seuraavista juoksuista sijoitustytöistäni Bella, Viivi ja Pihla. Olin ensin ajatellut että Lululle kaksi pentuetta riittää. Minulla ei kuitenkaan ole Lululta kuin yksi tyttö sijoituksessa, joten juteltuani kasvattaja kollegan kanssa niin päätin että kyllä voin ottaa myös Lulusta vielä yhden pentueen. Lulu on niin super mamma ja nauttii pentujen hoitamisesta oikein kunnolla Lulun pennut miellyttävät myös minun silmää.

Tässä tulevat yhdistelmät:

Crystal Namupala x Lumoloitsun Doaivu,

Crystal Tupsutukka x Popo,

Villi-Joikhu Salaviekas x Reppulin Car-Ingwe

Crystal Puolukk Poski x Iki-Wanhan Pronssiparta

Kain koirat: Akalin (Gekkoo No Amaterasu) tuelen myös astuttamaan, jos löytyy sopiva sulhanen.

Lisää kuvia täältä

7.10.2017

Tänään oli kasvattieni pentuetapaaminen Lohjalla, mukaan oli päässyt hyvä määrä kasvatteja omistajineen. Kiitos kaikille mukaan tulleille. Paikalla oli myös Ritva Tankan ja Hyvmy kanssa. Kuvia tapaamisesta löytyy kuvat sivuiltani.

Oli kiva taas tavata :)

28.8.2017

Lauantaina lähtivät kaikki Akalin pennut, kyllä on taas outoa kun ei ole vieniä vipeltäjiä täällä juoksemassa. Tarkoitus on että Akali astutetaan uudelleen reilun vuoden kuluttua. Tämä pentue on kaikin puolin todella lupaava, onnea kaikille uusiin koteihin, toivottavsti nähdään vielä monesti pikkuisia.

27.7.2017

Meille syntyi 8.7.2017 kauan odotettu Kainkoira pentue. Laskettu aika Akalilla oli 12.7., tyttö kuittenkin päätti hieman aikaistaa synnytystään, pentuja syntyikin viisi ihanaa ihanuutta kolme urosta ja kaksi narttua. kuvassa tosin näkyy vain neljä, yksi on mamman vieressä :) Värit pennuilla ovat chu/aka/kuro.

Suomen yhteistyötä tekevät Kainkoira kasvattajat

9.6.2017

Lupasin tässä laittaa kuulumisia Kai rintamalta.

Meillä tosiaan Akali sai vihdoin juoksut Huhtikuussa ja odotimme josko sulhanen Jaffa saataisi suomen rekisteriin ja ehtisi vielä käydä terveystutkimuksissa. Onneksi kaikki tältä osin saatiin kuntoon. Aloin jo epäillä että olisiko Akalin juoksut sittenkin alkaneet jo ennen kuin olin ne huomannut, niinpä Jaffa vieraili jo meillä monta kertaa, poika ei ollut erityisen kiinnostunut vaikka Akali tarjosi itseään ja astui poikaa niin että Jaffa jo meinasi hermostua :). Alkoi jo epätoivo iskeä kun viikko oli kokeiltu eikä mitään ollut tapahtunut, niinpä päätimme että Jaffa ja Akali saavat olla hahdestaan meidän tyttöjen luona, ilman että on mitään ylimääräisiä hajuja. Meillä kun Junolla oli myös juoksut ;). No niin siinä sitten kävi että Poika päätti hoitaa homman alta pois ja n. yhden aikaan yöllä astui Akalin, no tytöt tietty olivat jo nukkumassa, mutta heräsivät aivan kaameaan kiljuntaan, kun Krissu meni Akalin luo hauhoittui tyttö aika nopeasti :). Tämän jälkeen koirat luonnollisesti pistettiin erilleen ja päätettiin vielä iltapäivällä astuttaa uudelleen, Akalilla siin tällöin 19 juoksu vuorokausi. Kun illalla ennen astutusta käytettiin koirat kunnon lenkillä, niin Jaffa olisi kokoajan halunnut Akalin selkään. Sisälle päästyä en edes takkia ehtinyt päältä ottamaan kun koirat olivat jo kiinni :). Tästä sitten osottamaan jos tulosta saataisi, molemmilla kerroilla olivat kiinni n. 15 minuuttia.

Viime viikonlopulla näin Akalin ja epätoivo iski, tytöllä kun on mustat ikenet, on vaikea katsoa ovatko ne vaaleat. Mahassa ei ollut mitään pyöreyttä, nisät olivat aivan löllöt, ainoa mikä oli oireena, oli se että Akali oli kerran oksentanut ja kaipasi hellyyttä. Eilen Akali sitten tuli meille ja mentiin ultraan, vieläkään eui mahassa ollut minkäänlaista pyöreyttä ja ainoana oli nyt nisät hieman turvonneet. Lääkärikin totesi että kyllä tällä on olematon maha :). Sitten ruvettiin ultraamaan. Ensin näytti tyhjältä, mutta sitten ensimmäinen pentu (tässä vaiheessa jo olin lähellä itkeä), sitten toinen ja kolmas... yhteensä näkyi viisi kasvavaa pentua, kyllä voitte kuvitella miten olin huojentunut. Ennen kaikkea olin onnellinen kasvattaja Mirkan puolesta. Niin monesti Akalin kohdalla kaikki on mennnyt pieleen.

Nyt sitten vaan toivotaan että loppuraskaus menee ongelmitta ja synnytys sujuu mallikkaasti. Akalin laskettu aika on 12.7. joten jännityksellä odotellaan mitä tuleman pitää :).

Yhdistelmä siis Akali (Gekkoo No Amaterasu) ja Jaffa (Sai No Akatora Go)

Akalilla lonkat A/B, silmät terveet ja polvet/kyynärät 0/0, Jaffalla lonkat B/B, silmät terveet ja polvet/kyynärät 0/0.

Alustavasti on yhdistelmän kaikki pennut varattuja, mutta tiedustella voi silti kasvattajalta Mirka Mertaselta tarkemmin mirka.mertanen@gmail.com.

Tässä yhdistelmän sukutaulu.

11.5.2017

Kaikki pennut ovat nyt lähteneet uusiin omiin koteihinsa. Toivotaan että tuovat paljon iloa uusille perheille.

Vilkas on ollut viime ja tämä viikko. Myös Kai rintamalla on tapahtunut, siitä tänne tietoa myöhemmin.

Ihaninta oli että Ashen pentu jolla oli ongelmia kyynärän kanssa, sai terveen paperit 2.5. kun käytiin kontrollissa. Tytöllä oli nivelessä tulehdus, joka onneksi saatiin hyvällä hoidolla paranemaan. Toivotaan ettei tästä tulehdus vaikuttanut kyynärän kehitykseen myöhemmässä vaiheessa, sitähän ei tässä vaiheessa voi kukaan tietää. Tytöstä otetaan kontrolliröntgen vielä syksyllä, silloin jo tiedetään oliko tulehduksella vaikutusta nivelen kehitykselle.

Myös Ashe on jo paranemaan päin, voimakkaasta keuhkotulehduksesta, jonka syytä ei tiedetä. Lääkitys pystyttiin puolittamaan ja Ashe voi oikein hyvin, joskaan vielä ei ole voitu lähteä pitkille lenkeille, sillä ne vielä toipilaalle ovat liian raskaita. Päivä kerrallaan ja ainakin nyt vaikuttaa lupaavalta.

* * * * * * * * * * * * * * * *

15.3.2017

Tänään oli taas PEVISA tarkki päivä, hienoja tuloksia saatiin. Tutkittavina oli kolme kasvattiani

Crystal Homma Hoidetaan (Tuisku), lonkat A/A, kyynärät 0/0, polvet 0/0 ja silmät terveet, Crystal Vinksin Vonksin (Väinö), lonkat A/A, kyynärät 0/0, polvet 0/0 ja silmät terveet, Crystal Puolukka Poski (Pihla), lonkat A/B, kyynärät 0/0, polvet 0/0 ja silmät terveet

Lonkista ja kyynäristä tulee sitten myöhemmin vielä kennelliiton virallinen lausunto, samoin kun laboklinilta Väinön ja Tuiskun DM tulos.

En voi kasvattajana olla muuta kuin super tyytyväinen ja onnellinen :)

Myös Akalin (Gekkoo No Amaterasu) silmät ja polvet tutkittiin uudelleen ja ovat edelleen terveet, samoin sydän kuuntelussa ei havaittu mitään vikaa.


Onnin ja Ashen pennut syntyivät 14.3.2017, neljä narttua ja yksi uros. Lisää pentueesta tulee pentueet sivuille.

Kaikki pennut ovat varattuja, pentujen luovutus on 2.5.2017 alkaen.

* * * * * * * * * * * * * * * * * * *

22.2.2017

Maanantaina 20.2.2017 meille syntyi Pentin ja Lulun pennut, uroksia oli peräti kuusi ja vain yksi narttu. Lisää Pentu uutiset sivuilla.

Pennut ovat kaikki varattuja. Pentujen luovutus 10.4.2017 alkaen.

* * * * * * * * * * * * * * * * * * * *

8.2.2017

Oltiin eilen Ashen kanssa ultrassa, tulos oli positiivinen ja pentuja näkyi kasvamassa 4-5. Lisää täällä kunhan pennut syntyvät. Laskettu aika on 13.3.2017.

* * * * * * * * * * * * * * * * * * * *

24.1.2017

Oltiin eilen Lulun kanssa ultrassa, tulos oli positiivinen ja pentuja olisi tulossa, lääkäri arvioi että ainakin seitsemän. Nyt sitten vain jännitetään mitä ulos putkahtaa. Lulun laskettu aika on torstaina 23.2.2017.

* * * * * * * * * * * * * * * * * * * *

10.1.2017

Hyvää tätä vuotta kaikille :)

Tänään Ashe (Seitavuoren Kaunis Kuvajainen) sai sulhokseen Onnin (Villi-Joikhu Parempi Onni). Pari rakastui heti toisiinsa ja astutus onnistui mallikkaasti.

Pentueen laskettu aika on n. 13.3., neljän viikon kuluttua käymme ultrassa ja silloin tiedetään onko Ashe kantava.

Kutsumanimet linkki kuviin :)

Tässä linkki yhdistelmään koiraNetissä

* * * * * * * * * * * * * * * * * * * *

27.12.2016

Uusi vuosi lähestyy ja suunnitelmia tehdään jo kovaa vauhtia tulevalle vuodelle, niistä kuitenkin tietoa myöhemmin.

Ilokseni voin kuitenkin jo kertoa että Lulu (Villi-Joikhu Salaviekas) on onnistuneesti astutettu Pentillä (Villi-Joikhu Oma Apu), pentujen odotetaan syntyvän viikolla 8. Lulu käy ultrassa ja sen jälkeet tiedetään varmasti onko kantava.

Haimme Pentin meille 22.12. ja veimme takaisin 25.12. Pentti on kyllä aivan uskomattoman ihana koira, luonteeltaan todella kiltti ja hyvätapainen. Ei turhia hötkyillyt, eikä pitänyt meteliä vaikka tiesi Lulun olevan samassa talossa. Astui nopeasti ja varmasti, ensimmäisellä kerralla n.10 min kosiskelun ja leikin jälkeen olivat nalkissa ja viimeisellä kerralla pelehtimiseen tarvittiin vain reilusti vajaa 10 minuuttia.

Tässä vielä linkit Lulun ja Pentin kuviin :)

Tässä Linkki yhdistelmään koiraNetissä

* * * * * * * * * * * * * * * * * * *

26.11.2016

Hieno päivä ihanien kasvattien ja heidän omistajien seurassa. On huikean hienoa kun niin moni pääsi paikalle, muutamat vielä pitkän matkankin päästä.

Suuri kiitos kaikille mukana olleille, olette parhaita.

Kuvia laitan heti kun niitä saan.

* * * * * * * * * * * * * * * * * * * *

21.10.2016

Meillä oli keskiviikkona 19.10. PEVISA tarkki, ja hienoja tuloksia saatiin, mukana oli 10 kasvattiani.

Crystal Aamun Säde (Säde), silmät ok edelleen
Crystal Aamuvirkku (Bini), silmät ok edelleen
Junnuilla kaikilla silmät ja polvet terveet, kyynärät lähti kennelliittoon 0/0 tuloksin
Ja lonkat seuraavasti
Crystal Menninkäinen (Ukko) A/A
Crystal Sininen Tähti (Lilo) A/A
Crystal Pikkupeikko (Justus) B/B
Crystal Tupsutukka (Viivi) A/A
Crystal Takkutukka (Tico) A/A
Crystal Namupala (Bella) A/A
Crystal Nurmen Nukka (Nala) A/A
Crystal Joutavat Höpinät (Kero) A/B
Saa nähdä miten takaisin tulee, mutta olen todella tyytyväinen ja onnellinen.

Lisäksi sain tänään lisää hienoja uutisia

Crystal Siistisukka (Uhku) oli käynyt tarkissa ja sai lausunnon kennelliitosta Lonkat A/A, kyynärät 0/0. ei voi muuta kuin olla kiitollinen että on joitain asioita osannut tehdä oikein <3

* * * * * * * * * * * * * * * * * * * *

6.9.2016

Akali on onnistuneesti siemennetty 2 ja3 syyskuuta ;) nyt sulhona oli Norjalainen uros Besmira´s First Wolf Boy.

Mikäli yhdistelmästä pentuja saadaan, on pentujen arvioitu luovutus jouluviikolla.

Jos olet kiinnostaa saamaan oman Kainkoiran , ota reippaasti yhteyttä kasvattaja Mertasen Mirkaan, pennut tullaan rekisteröimään Gekkoo No kenneliin. Pennut kuitenkin syntyvät ja kasvavat täällä minun luona vantaalla.

AKALI KÄVI ULTRASSA, VALITETTAVASTI PENTUJA EI NÄKYNYT.

* * * * * * * * * * * * * * * * * * * *
25.8.2016

Junon pennut ovat SYNTYNEET 25.8.2016
Kolme narttua ja kolme urosta.

Lisää
pentueesta PENTU UUTISISTA

* * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * *

JUNO KÄVI TÄNÄÄN ULTRASSA, TULOS OLI POSITIIVINEN JA PENTUJA NÄKYI ARVIOLTA VIISI, Pentujen arvioitu syntymäaika on 26.8.

Juno on astutettu Rasmuksella (Villi-Joikhu Makea Mussakka & Seitavuoren Saletisti Natsaa) Junoa käy ultrassa viikolla 25, tulos tulee heti tänne :) laskettu aika on 26.8.

Ota yhteyttä jos yhdistelmä kiinnostaa. Pennut luovutetaan eläinlääkärin tarkistamina, sirutettuina ja rakkaudella hoidettuina uusiin koteihin. Sijoitan pentueesta nartun.

Juno (Villi-Joikhu Makea Mussukka)

Rasmus (Seitavuoren Saletisti Natsaa)

* * * * * * * * * * * * * * * * * * * *

Joensuun Katselmuksessa oli mukana Väinö (Crystal Vinksin Vonksin) ja Nuka (Crystal Vängät Längät) Väinö esiintyi ihan kivastija sijoittuikin uros pennuissa kolmanneksi.

Nukalla ei mennyt ihan yhtä hyvin, koira ja emäntä jännittivät kovasti, ja arvosteleminen oli vaikeaa. Neiti on kyllä todella kaunis, kunhan vielä oppii käyttäytymään, tulee esiintymisestä molemmille mukavaa.

Kunhan saan arvostelut, lisään ne tähän.

Nuka kävi samalla DM-testissä ja tulos oli N/N, eli terve ;)

* * * * * * * * * * * * * * * * * * * *

Vuoden 2016 suunnitelmat

AKALI:
Jälleen kerran meni Akalin siemennys suunnitelmat puihin,
eivät taaskaan päässeet Ranskassa keräykseen:(

Jääpi nähtäväksi saadaanko Akalia koskaan onnistuneesti pennutettua. Tarkoitus on kuitenkin vielä seuraavista juoksuista kokeilla, josko kolmas kerta toden sanoo, ja Ranskassakin pääsisivät siementä keräämään. Akalille seuraavat juoksut tulee arviolta syyskuussa.

ASHE (Seitavuoren Kaunis kuvajainen):
Alustavasti olen Ashelle valinnut sulhaseksi kauniin domino pojan Onnin virallisesti Villi-Joikhu Parempi Onni. Ashella oli juuri toiset juoksut ja juoksuväli on n.8kk, seuraavat juoksut tytölle tulee suunnilleen joulukuussa, näistä juoksuista on tyttö tarkoitus astuttaa.

LULU (Villi-Joikhu Salaviekas):
Lulun sulhoksi olen valinnut Villi-Joikhu Oma Apu, astutan Lulun seuraavista juoksuista, jotka arviolta tulee ehkä marraskuussa.

JUNO (Villi-Joikhu Makea Mussukka):
Olin jo päättänyt etten Junoa enää astuta. Olen kuitenkin mielissäni Junon aiemmista pennuista, kivaa jälkeä on tullut. Kovasti on alkanut tehdä mieli kokeilla yhdistelmää joka oli jo viimeksi tarkoitus tehdä, eli käyttää Junolla Rasmusta (Seitavuoren Saletisti Natsaa). Rasmuksella on yksi pentue, ei paimensukuisen nartun kanssa. Saataisi pojasta myös paimensukuista jatkoa.
Junolla on parhaillaan juoksut ja seuraavista juoksuista voisin tytön astuttaa. Junolla on nyt juoksun väli 4/5 kk, joten tarkoitus on astuttaa seuraavista juoksuista, jotka arviolta kulee kesä-heinäkuussa.

ELVI (Crystal Aamukaste):

Elviä en tule enää astuttamaan.

* * * * * * * * * * * * * * * * * * * *
5.1.2016

2016 suunnitelmia

Akalilla ei vielä ole ollut juoksuja, toivotaan että tulisi nyt alkuvuodesta. Tarkoitus on neiti keinosiementää. Tänne heti tietoa kun on asiasta jotain ilmoitettavaa ;)

Lappalaisten osalta suunnitelmat ovat vielä aika avoinna.

Lulu tullaan astuttamaan uudelleen, mutta ensin neiti saa rauhassa toipua edellisestä pentueesta. Juoksujen väli on Lululla ollut todella arvoitus, 9-5kk,
joten ei mitään hajua milloin seuraavat tulee. yhdet juoksut saa ainakin olla välissä ennen kuin tytön astutan uudelleen. Jos jotain arviota osaan antaa, olisi astutus mahdollisesti marraskuussa 2016.

Sulhasta Lululle etsitään kuitenkin jo kiivaasti.

Ashella on ollut vasta yhdet juoksut, ne tulivat 11kk ikäisenä. Saapi nähdä millaista väliä tyttö pitää. Kolmansista juoksuista aikaisintaan neidin astutan. Mahdollinen astutus (riippuen juoksun välistä) olisi marras- joulukuussa. Sulhasen etsintä on jo käynnissä.

Juoksuista riippuu, kumman tytöistä astutan ensin.

Junolla on nyt ollut kahdet pennut, joten tuskin enää Junoa uudelleen astutan, sen verran
kova urakka on pentue nartulle.

Heti kun suunnitelmat selvenee, ilmoittelen asiasta.
* * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * *
Toiveissa 2016
Kainkoiran pentuja

Seuraavat pennut kenneliimme tulee Akalille Pentue tullaan rekisteröimään Gekkoo No kenneliin, sillä Akali on meillä sijoituskoirana juoksuja Akalille odotetaan tulevaksi loppuvuodesta Isänä pentueelle tulee olemaan komea Ranskalais uros Gotenyama No Ikko
"Ikko". Vielä ei ole varmaa vierailemmeko Akalin kanssa ranskassa, vai keinosiemennetäänkö Akalin.


* * * * * * * * * * * * * * * * * * * *

HIENOJA UUTISIA!

Patu terve myös Prcd-PRA:n osalta joten Peikko-pentue on Polveutumisen perusteella terve kaikkiin kolmeen. Pompen, DM ja Prcd-PRA.

Patun (Lumoloitsun Doaivu) DM ja Pompen tulokset tulivat, eli ei kanna kummankaan virhegeeniä, joten Peikko pentue on Polveutumisen perusteella terve molemmista. Tämä on todellakin hieno uutinen, nyt enää odotellaan Prcd-PRA:n tulosta.
* * * * * * * * * * * * * * * * * * * *
9.11.2015

Järjestettiin jälleen Anskun (Anja-Riitta Hyttisen) kanssa PEVISA päivä.
Koiria tutkimuksessa oli peräti 27 ja tulokset olivat oikein hienoja.
Meiltä tutkittiin Elvin silmät uudelleen ja olivat edelleen terveet.

Ashelta otettiin koko paketti, eli lonkat, kyynärät, polvet ja silmät.
Lonkat lähti kennelliittoon A/B ja kyynärät 0/0, silmät olivat terveet ja polvet myös.

* * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * *

Kaikki pennut ovat nyt oman rakastavan kodin löytäneet

* * * * * * * * * * * * * * * * * * * *
Kolme pentuetta syntynyt!

Luovutus pennuilla tulee olemaan

29.9 ja sen jälkeen (Elvin) Kaikki pennut varattu
12.10. ja sen jälkeen (Junon) (vapaana vielä Crystal Pitkähäntä)
22.10. ja sen jälkeen (Lulun) (yksi uros vapaana)

Pentueita voit seurata tarkemmin PENTUE UUTISISTA

Lulun ja Morizin pennut saivat nimensä
Vikko kuvat täältä ja lisää kuvia täältä.

Junon ja Patun pennut saivat nimensä.
Viikko kuvat täältä ja lisää kuvia täältä.

Elvin ja Morizin pennut saivat nimensä.
Viikko kuvat täältä ja lisää kuvia täältä.

* * * * * * * * * * * * * * * * * * * *
24.8.2015

Junon pennut ovat SYNTYNEET 24.8.2015
viisi urosta ja yksi narttu, pennuista kolme poikaa etsii vielä omaa kotia.


Lisää pentueesta PENTU UUTISISTA.
* * * * * * * * * * * * * * * * * * * * *
21.8.2015

HIENOJA UUTISIA EILEN
ROOPE (Crystal Aamurusko) on Prcd-PRA terve ja DM terve, ei kanna virhe geeniä.
* * * * * * * * * * * * * * * * * * * * *
12.8.2015

Tänään tuli Elvin (Crystal Aamukaste) ja Morizin (Nennikka Miedas)
DM-geenitestin tulokset. molemmat ovat N/N, eli terveet, eivätkä kanna virhegeeniä.

Näin on myös Elvin ja Morizin pentue polveutumisen perusteella terve tästä sairaudesta.
* * * * * * * * * * * * * * * * * * * *
12.8.2015

Elvin pennut ovat SYNTYNEET 11.8.2015
Kaksi urosta ja viisi narttua, pennut ovat alustavasti varattu.

Sijoitustyttöni etsii myös vielä omaa rakastavaa kotia.

Lisää pentueesta PENTU UUTISISTA.
* * * * * * * * * * * * * * * * * * * *
7.8.2015

Hyviä uutisia!
Ashe (Seitavuoren Kaunis Kuvajainen)
on terve myös DM:n osalta polveutumisen perusteella.

* * * * * * * * * * * * * * * * * * * *
4.8.2015

Lulu kävi tänään ultrassa! Pentusia näkyi peräti 8. Meillä onkin tiedossa oikeat pentujuhlat!

Isänä tässä pentueessa on 10 vuotias Moriz (Nennikka Miedas)

Lulun terveystiedot
Lonkat: B/B Silmät: terveet Polvet: 0/0 Kyynärät: 0/0
Prcd-PRA: A (terve) Pompen: A (terve) DM: (kantaja)

Morizin terveystiedot
Lonkat: A/A Silmät: terveet Polvet: 0/0 Kyynärät: 0/0
Prcd-PRA: A (terve) Pompen tauti: A (terve) DM: A (ei kanna virhegeeniä)
UUTISIA PENTUEESTA VOI SEURATA PENTU UUTISISTA

Lulu

Moriz

* * * * * * * * * * * * * * * * * * * *
27.7.2015

Pentuja tulossa!

Juno (Villi-Joikhu Makea Mussukka) kävi 20.7. ultrassa, tulos oli positiivinen. Pentuja näkyi viisi, nyt sitten vaan jännitetään mitä sukupuolta tulee.Pentujen laskettu syntymäaika on 23.8.2015.

Isänä tässä yhdistelmässä on Patu (Lumoloitsun Doaivu)

Juno terveystiedot
Lonkat: A/A Silmät: terveet Polvet: 0/0 Kyynärät: 0/0
Prcd-PRA: A (terve) Pompen tauti: a (terve) DM: A (ei kanna virhegeeniä)

Patun terveystiedot
Lonkat: A/B Silmät: terveet Polvet: 0/0 Kyynärät: 0/0
Prcd-PRA: - Pompen tauti: - DM: - (testataan ennen pentujen luovutusta)
UUTISIA PENTUEESTA VOI SEURATA PENTU UUTISISTA

Patu

* * * * * * * * * * * * * * * * * * * * *

10.7.2015

Pentuja tulossa!

Tänään käytiin Elvin (Crystal Aamukaste) kanssa ultrassa. Pentuja näkyi peräti 7-8. Jos olet kiinnostunut pentueesta ota reippaasti yhteyttä.Pentuje laskettu syntymäaika on 13.8.2015

Isänä tässä pentueessa on 10 vuotias komea Moriz (Nennikka Miedas)

Elvin terveystiedot
Lonkat: A/A Silmät: terveet Polvet: 0/0 Kyynärät: 0/0
Prcd-PRA: A (terve) Pompen tauti: a (terve) DM: A (ei kanna virhegeeniä)

Morizin terveystiedot
Lonkat: A/A Silmät: terveet Polvet: 0/0 Kyynärät: 0/0
Prcd-PRA: A (terve) Pompen tauti: A (terve) DM: A (ei kanna virhegeeniä)
UUTISIA PENTUEESTA VOI SEURATA PENTU UUTISISTA

Elvi

Moriz

* * * * * * * * * * * * * * * * * * * *

5.7.2015

Lulu (Villi-Joikhu Salaviekas) on tänään onnistuneesti astutettu Morizilla (Nennikka Miedas).
Mietin pitkään tätä yhdistelmää, kun Elvin aiempien suunnitelmien vastaisesti astutin Morizilla.
Pariskunta kuitenkin jo aiemmin ihastui toisiinsa, niinpä päätin pysyä aiemmassa suunnitelmassa ja käyttää Morizia.Toivottavasti nyt saadaan Moriziltakin jälkeläisiä.
Lulun edelliset astutukset eivät ole onnistuneet, tämäkin kerta meinasi epäonnistua, mutta tajuttiin laittaa Lulun pöksykarvat ponkkarille, sitten onnistui heti. Neidillä on tosi pitkät ja tuuheat pöksyt, saattaapi olla että edellisetkin kerrat olisivat onnistuneet, jos olisi tajuttu tuo karvojen kiinni sitominen.
* * * * * * * * * * * * * * * * * * * *

4.7.2015

Akali (Gekko No Amaterasu) oli tänään pitkästä aikaa näyttelyissä paikkana oli Tuusula.
Näyttely olikin erittäin onnistunut, Akali esiintyi hyvin ja sai ensimmäisen SERTIN ja oli näin VSP. ROP näyttelyssä oli Akalin veli Jaku (Gekkoo No Amanojaku), onnittelut veljelle vielä kerran.
* * * * * * * * * * * * * * * * * * * *
22.6.2015

Meidän Juno (Villi-Joikhu Makea Mussukka) päätti yllättää aloittamalla juoksut reilusti etuajassa, väli edellisistä oli vain vajaa viisi kuukautta. Juno on nyt astutettu! Myös Junon sulhanen jouduttiin vaihtamaan, kun valitun sulhon ja Junon lempi ei leimahtanut. Päätin kokeilla Junolle Patua (Lumoloitsun Doaivu) jonka olin alunperin suunnitellut Elville (Crystal Aanukaste). Junon ja Patun tapaaminen onnistui hyvin, nyt meille saattakin olla tulossa peräti kahdet pennut, edellisistä onkin jo kohta kaksi vuotta. Nyt sitten vain peukkuja pystyyn että saataisi maailmaan muutama uusi Crystal pentu.

Jos kaikki menee suunnitelmien mukaan sijoitan molemmista pentueista tytön. Ota reippaasti yhteyttä jos olet kiinnostunut.

Heti ultran jälkeen tulee tieto tänne uutisiin.
* * * * * * * * * * * * * * * * * * * *
13.6.2015

Elvi (Crystal Aamukaste) on nyt astutettu! Toivotaan että meille olisi pentuja tulossa. Jouduin lennossa vaihtamaan urosta, sillä astutus ei valitettavasti onnistunut suunnitellusti. Uusi sulho Moriz (Nennikka Miedas), on mielestäni hyvä vaihtoehto ja poika ei paljoa aikaillut, vaan astui erinomaisesti. Käytän Elvin vielä n. neljän viikon kuluttua ultrassa.

Nyt peukut pystyyn, että saataisi molemmille ensimmäinen pentue aikaiseksi.

Mikäli pentuja tulee, etsin sijoitusperhettä Crystal tytölle.
* * * * * * * * * * * * * * * * * * * *
12.6.2015

Vihdoin tuli Junon (Villi-Joikhu Makea Mussukka) ja Lulun (Villi-Joikhu Salaviekas)
DM -testin tulokset Juno on terve ja Lulu kantaja.
* * * * * * * * * * * * * * * * * * * *
13.5.2015

Akalille ei vielä näistä juoksuista tulekkaan pentuja. Uroksen omistaja Ranskassa ei ajoissa päässyt siementen keräykseen. Toivotaan että seuraavista juoksuista onnistuu, Akalille juoksut tulevat loppuvuodesta.


Säde (Crystal Aamun Säde) on terve PRA:n suhteen, myös Elvi (Crystal Aamukaste) on PRA terve.
* * * * * * * * * * * * * * * * * * * *
15.4.2015

Kohta on taas Katselmuksen aika, mutta ennen sitä vielä muutama uutinen. Koska meidän Juno ja Lulu jäivät alkuvuoden juoksuista tyhjäksi, päätin tehdä muutoksia sulhasvalintoihin.

Elvin (Crystal Aamukaste) astutetaan suunnitellusti Patulla (Lumoloitsun Doaivu).
Lulun (Villi-Joikhu Salaviekas) astutan Morizilla (Nennikka Miedas).
Junon (Villi-Joikhu Makea Mussukka) saa sulhasekseen Rasmuksen (Seitavuoren Saletisti Natsaa).
Rasmus on nelivuotias komea poika Mäntsälästä,
Lonkat A/A, polvet 0/0, kyynärät 0/0, silmät terveet, terve myös Pompenin ja Prcd.PRA:n osalta. Kuvia pojasta laitan lähiaikoina, käymme myös tutustumassa sulhoon jo ennen kun pari tapaa tositarkoituksella.

Elville juoksuja odotellaan kesäkuussa. Junolle ja Lululle suunnilleen heinä-elokuun vaihteessa.
Junolle juoksujen pitäisi kuitenkin tulla ennen Lulua, sillä Lululla on hieman pidempi juoksuväli.
Vielä en ole täysin sulkenut kaksoisastutusta pois suunnitelmista. Ilmoittelen jos tähän päädyn ja kerron sitten tarkemmin mitä uroksia käytän lisäksi.

Akalin (Gekkoo No Amaterasu) juoksujen odotetaan alkavan toivon mukaan ihan lähipäivinä,
tyttö on pantannut ja tehnyt juoksuja jo monta kuukautta. Toiveissa meillä olisi siis saada myös
Kainkoira pennut ;) Akali on meillä sijoituksessa Gekkoo No-kennelista, mutta pennut syntyvät
ja kasvavat kuitenkin täällä meillä.

Nyt sitten vain innolla odotellaan tulevia juoksuja ja toivottavasti tälläkertaa myös pentuja.

* * * * * * * * * * * * * * * * * * * *
13.3.2015

Kävimme tyttöjen (Juno ja Lulu) kanssa ultrassa eilen. Valitettavasti molemmat tytöt olivat tyhjiä, joten uusi yritys sitten loppukesästä, josko silloin tärppäisi.

Uroksia joudun tytöille vaihtamaan, sillä selkeästi nämä yhdistelmät eivät onnaa.

Lululle kokeilen Morizia ja Juno on vielä mietinnässä, kunhan saan uroksen omistajalta viestiä.

On meillä vielä kuitenkin Elvi (Crystal Aamukaste) jonka astutan Patulla (Lumoloitsun Doaivu).
Molemmat ovat nuoria ja pitivät kovasti toisistaan kun kävimme sulhasta tervehtimässä.
Elville juoksut tulee nyt keväällä, eikun peukut kaikilla pystyyn, että tämä onnistuu.

' * * * * * * * * * * * * * * * * * * *
9.3.2015

Meillä oli varsin vauhdikas viikonloppu, olimme Ashen kanssa kyläilemässä sunnuntaina Villi-Joikhun kennelissä Siuntiossa. Kuinka ollakaan meidän pikku prinsessa Ashe päätti lähteä tutustumaan omatoimisesti lähimaastoon. Siinä sitten neitiä etsittiin pitkälle yöhön ja huoli oli suuri sillä Ashe on vasta puolivuotias, eikä koskaan tiedä mitä metsässä vastaan tulee. Katoamisilmoituksia laitettiin vaikka minne ja aamulla lisää jollei tyttöä löydy. Netissäkin ilmoitettiin ja kiitos kaikille ilmoitusta jakaneille. ;)

Todettiin ettei mitään löydy, koska on niin pimeää.Päätettiin jatkaa aamulla kunhan valkenee. Yöllä ei oikein tullut unesta mitään ja kerran kuulimme puhkumista, juuri sellaista mitä Ashe pitää, mutta ulkona ei mitään näkynyt. Laitoimme varaksi portin auki ja Ashen viltin portinpieleen, josko vaikka olisi osannut siihen yön aikana tulla.

Aamulla sitten jatkoimme etsimistä minä ja Ansku rämmittiin tulvivan ojan vierustaa ja ties missä kaikkialla. ;) Juuri kun ajattelimme kääntyä takaisin soitti Seppo että nyt on tyttö näköpiirissä, istuu tyytyväisenä jäällä. Sieltä sitten rynnätään pihojen poikki Sepon ja Ashen luo. Juoksemisesta ei tullut mitään kun sydän hakkasi tuhatta ja sataa.

Seppo vielä soitti pariin kertaan tilanne tietoa ja sitten oltiinkin jo Anskun portilla ja Seppo tulossa sinne Ashe vierellä juosten, ei kuitenkaan antanut itseään kiinni, kuin vasta minut nähdessään.

Oli tämä suuri onni että tyttö löytyi ja vielä täysin kunnossa, eipä ollut moisesta moksiskaan reissusta.

* * * * * * * * * * * * * * * * * * * *
12.2.2015

Kuvia lisätty Ashesta ja Akalista.

Juno astutettu onnistuneesti, Lulun astutus ei mennyt ihan yhtä hyvin.
Ultra sitten kertoo tuleeko pentuja
* * * * * * * * * * * * * * * * * * * *

Tarkoitukseni on sijoittaa tulevista pentueista narttu-pentu, joten jos olet kiinnostunut, ota minuun yhteyttä.

Tulevat yhdistelmät:
* * *
Villi-Joikhu Makea Mussukka
Nennikka Miedas
* * *
Villi-Joikhu Salaviekas
Taikapuro Loimu
* * *
Crystal Aamukaste
Lumoloitsun Doaivu
* * *
* * * * * * * * * * * * * * * * * * * *
10.12.2014

Tänään on tullut lisää hyviä uutisia liittyen Pevisa-tarkkiin.
Junon ja Haltin Aamu-pentueesta on nyt kaikilla tutkituilla
A/A lonkat, 0/0 kyynärät, 0/0 polvet ja terveet silmät.
Ei todellakaan voisi parempaa toivoa.

linkki jalostustietojärjestelmään tässä.

Kiitokset kasvattien omistajille koirien hyvästä hoidosta!
* * * * * * * * * * * * * * * * * * * *
9.12.2014

Säden (Crystal Aamun Säde) vahvistetut Pevisa tulokset ovat tulleet, Lonkat A/A, Kyynärät 0/0, silmät terveet ja polvet 0/0, Hienoa! ei muuttunut arviosta ;)

Piipahdettiin viikonlopulla Messarin näyttelyissä Akalin kanssa. Lauantaina meillä meni hienosti Akali esiintyi mallikelpoisesti ja saikin varaSertin ja -Cacibin, ollen narttujen toinen. Sunnuntai sitten ei mennytkään niin putkeen, Akali temppuili kehässä, eikä oikein tykännyt tuomarista.
Olemme ennenkin olleet tällä tuomarilla ja silloin kaan Akali ei pitänyt tuomarista lainkaan.
Nyt sitten saatiin kuitenkin EH, parannusta siis edelliseen kertaan, samalla tuomarilla ;)
* * * * * * * * * * * * * * * * * * * *

Vuoden 2015 suunnitelmia

Meillä mein hieman pieleen kaikki 2014 suunnitelmat, kun suunnitellut pentueet eivät toteutuneet. Yritämme nyt paremmalla onnella 2015. ;)

Junon ( Villi-Joikhu Makea Mussukka) astutan entisen suunnitelman mukaan,
komealla 10 vuotiaalla pojalla Morizilla (Nennikka Miedas). Moriz on hyväluonteinen ja komea poika. Linkeistä pääsee Morizin kuviin.
Yhdistelmän sukutaulu löytyy tästä. Pentue tulee olemaan Pompen ja PRA terve polveutumisen perusteella, Junolle juoksut tulee alkuvuodesta.Lulun (Villi-Joikhu Salaviekas) astutan myös aiemman suunnitelman mukaan,
komealla hyväluonteisella Lakilla (Taikapuro Loimu). Linkistä pääsee Lakin kuviin.
Yhdistelmän sukutaulu löytyy tästä.Pentue tulee olemaan Pompen ja PRA terve polveutumisen perusteellaLululle tulee juoksut alkuvuodesta.

Elvi on sijoitustyttöni ja myös Elvi (Crystal Aamukaste) on tarkoitus astuttaa seuraavista juoksuista. Elville olen valinnut sulhaseksi Patun (Lumoloitsun Doaivu), Patu on kolmevuotias terve ja hyvä luonteinen komea poika, tapasin koiran järjestämässämme pevisa tarkissa. Linkki Patun kuviin.Yhdistelmän sukutaulu löytyy tästä.
Elville juoksut tulee suunnilleen kesä-heinäkuussa.

Lisäksi meille pitäisi tulla myös Kainkoira pentue.
Akali (Gekkoo No Amaterasu) on tarkoitus astuttaa Ikkolla (Gotenyama No Ikko ).
Sulhanen asustaa Ranskassa, joten turvaudumme keinosiemennykseen.
Muutama kuva Ikkosta löytyy tästä uutissivulta hieman aiemmin.
Akali on meillä sijoituksessa ja pentueesta saakin tarkempaa tietoa Akalin
kasvattajalta Mirkalta (Mirka.Mertanen@gmail.com).


* * * * * * * * * * * * * * * * * * * *

28.11.2014

Saatiin tänään Elvin (Crystal Aamukaste) PRA testin tulos ja se oli TERVE.
Hieno uutinen!
* * * * * * * * * * * * * * * * * * * *

26.11.2014

Tänään tuli muutama virallinen Pevisa tulos.
Roopella säilyi A/A lonkat ja 0/0 kyynärät
Elvillä A/A lonkat ja kyynärät muuttui parempaan 0/0 Jipii!!! ;)
Akalin veljellä Jakulla (Gekkoo No Amanojaku) Lonkat parani A/A ja kyynärät säilyi 0/0.

Olen erittäin tyytyväinen, nyt odotellaan jännityksellä mitä muille tulee.
* * * * * * * * * * * * * * * * * * * *

20.11.2014

Käytiin Elvin kanssa PRA testissä, nyt vaan tulosta odotellaan.
Samaan aikaan testissä kävi yös Moriz (Nennikka Miedas), Junon tuleva sulhanen.
Morizilta otetaan PRA ja Pompentesti.
* * * * * * * * * * * * * * * * * * * *

17.11.2014

Käytiin tänää Pevisatarkissa, Lulun (Villi-Joikhu Salaviekas) silmätarkki uusittiin ja oli edelleen terve.
Mukana oli myös Junon pennuista Elvi, Hilla, Säde, Aksu, Bini ja Roope.
Näin vain Sisu on enää tutkimatta.
Tulokset olivat hienot, voin olla tyytyväinen.
Tässä ensin pojat:
Roope (Crystal Aamurusko) Lonkat A/A, polvet 0/0, kyynärät 0/0 ja silmät terveet
Bini (Crystal Aamuvirkku) Lonkat A/A, polvet 0/0, kyynärät 0/0 ja silmät terveet
Aksu (Crystal Aamu-Usva) Lonkat A/A, polvet 0/0, kyynärät 0/1 ja silmät terveet
ja tytöt:
Elvi (Crystal Aamukaste) Lonkat A/A, polvet 0/0, kyynärät 1/1 ja silmät terveet
Hilla (Crystal Aamuaurinko) Lonkat B/B, polvet 0/0, kyynärät 1/1 ja silmät terveet
Säde ( Crystal Aamun Säde)Lonkat A/A, polvet 0/0, kyynärät 0/0 ja silmät terveet

Lonkat ja kyynärät lähtivät kennelliittoon näillä, tulos voi toki muuttuakkin.
Meidän Akali lähti B/B ja tuli takaisin A/B ;)

Kysyttiin lääkäriltä mitä mieltä on noista ykkösen kyynäristä (niistä kun on ollut niin paljon keskustelua) Tähän totesi, että ykkönen on ihan terve, "koira on saanut riittävästi liikuntaa ;)"


* * * * * * * * * * * * * * * * * * * * *

1.11.2014

Perheeseemme on tänään tullut lappalaistyttö, meidän pieni prinsessa Seitavuoren Kaunis Kuvajainen "Ashe".
Tyttö on kermanvärinen jolla on parkinväri taustalla, joten neidin hulet ja kirsu ovat ruskeat ei mustat.
Aika mielenkiintoinen väri tytöllä. Juno, Lulu ja Akali ovat ottaneet neidin hyvin vastaan.
* * * * * * * * * * * * * * * * * * * *

22.8.2014

Käytiin tänään Junon kanssa ultrassa, ikäväkseni joudun kertomaan ettei meille ole nyt pentuja tulossa :(

Astutan seuraavista juoksuista molemmat tytöt, toivotaan että silloin onnistuu.
Sulhot on nyt jo valmiina, joten juoksuja vain odottamaan.
* * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * *
9.8.2014

Käytiin sitten pyörähtämässä maailman voittajanäyttelyssä.
Meillä Kainkoirat arvosteli aivan ihastuttava tuomari Kamisato Hiroshi Japanista, rodun kotimaasta.
Voitto meni hienosti Akalin iskälle Nuukille ja narttujen paras oli Akalin sisko Maya, onnittelut vielä kertaalleen Mirkalle ja Katille. Päivää vielä paransi se että Akalin veli Jaku sai sertin ja varacacibin, onnea myös Tuomakselle. Kaiken huipensi vielä Mirkan kasvattajaryhma ja parikilpailu, toki unohtamatta Urkkia, joka oli ROP-pentu, Urkki on Katin ja Mirkan yhteisomistuksessa.

Meidän neiti taas kerran päätti oikutella kehässä, tälläkertaa ei huvittanut kävellä. Onneksi kuitenkin neiti suostui isossa ryhmäkehässä esiintyä oikein mallikkaasti ja suorastaan upeasti.
Ei taida Akalia huvittaa normi kehä, mutta syttyy kun mennään isoon kehään ;) ;)

Tässä Kaiden tulokset:
Urokset:
Koroukan Hokkokuou (Urkki) ROP-pentu, KP.
Gekkoo No Amanojaku (Jaku) NUO ERI/1, PU 2, SERTTI, VARACACIB
Shinkou Go Kai Ryuosow VAL EH/2
Yugiri Sou Gen (Nuuk) VAL ERI/1, PU1, CACIB, ROP, Maailman voittaja 2014
Nartut:
Gekkoo No Amaterasu (Akali) NUO EH/2
Gekkoo No Amaya (Maya) NUO ERI/1, PN1, SERTTI, CACIB, VSP, Maailman voittaja 2014
Funato-Kamiyama Asahi, AVO ERI/1 PN3
O'ikon Utsukushii Tora Yuri, VAL ERI/1, PN2, VARASERIIT, VARACACIB

Pyörähdin myös lappalaiskehässä, tarkoitus oli esittää useampikin Villi-Joikhu, mutta kehät olivatkin menneet kovaa vauhtia, aika runsaan koirien poisjäännin takia. Ehdin kuitenkin esittämään Deisin (Villi-Joikhu Ilonsykähdys) meidän Lulun mamman. Deisi esiintyi oikein hyvin ja sai Paimensukuiselle oikein hienosti EH:n.

Päivä oli kaikin puolin aika pitkä, kun aamulla oltiin näyttelyssä jo ennen kahdeksaa ja päästiin lähtemään vasta ryhmien jälkeen kotiin. Akali oli aivan rättiväsynyt ja taisin olla minäkin.

Kaiken kaikkiaan jäi oikein hienofiilis päivästä, minua ei edes harmittanut Akalin oikkuilu, kun veti niin IHANAN UPEASTI ryhmän. JA tietysti siksi kun MIRKA VOITTI !!!!! JES..TOSI HIENO FIILIS.

ONNITTELUT VIELÄ LOISTAVILLE SUOMEN KAINKOIRILLE ja erityisesti Gekkoo No-porukalle.

Kuvia näyttelystä



* * * * * * * * * * * * * * * * * * * *

14.7.2014

Juno on nyt onnistuneesti tavannut sulhasensa, poika on 10 vuotias Nennikka Mieda (Moriz)
Moriz on erittäin hyväkuntoinen ja hyvin hoidettu poika, iästään huolimatta astutus onnistui mallikkaasti.
Luonteeltaan Moriz on lempeä, eikä hauku juuri ollenkaan. Poika oli meillä kaksi päivää, koska kotona on toinen vanhempi uros, eikä haluttu sen takia hommaa pilata, jos vaikka olisi vaikuttanut astumiseen.
Emäntä kuvaili Morizia mammanpojaksi, mutta meillä ei tästä ollut mitään tietoa, reipas ja miehekäs tapaus.
Joskus saattaa vanhempi ja voimakkaampi uros vaikuttaa negatiivisesti astumiseen.
Pentujen odotetaan syntyvän n. 15.9.2014.
Tässä terveystulokset:
Lonkat A/A
Polvet 0/0
Kyynärät 0/0
Silmät Terveet, tutkimukset tehty 2013
Lisää kuvia täältä.
Jos olet kiinnostunut ota reippaasti yhtetyyä.

Tulevan pentueen sukutaulu

Nennikka Miedas "Moriz"

* * * * * * * * * * * * * * * * * * * *

7.7.2014

Oltiin Akalin kanssa erkkarissa viime Lauantaina, neiti päätti sitten kehässä käyttäytyä oikein huonosti.
Ei antanut tuomarin koskea itseään, no tämä oli eka kerta kun niin tekee. Toivotaan että seuraavalla kerralla menee esiintyminenkin kunnolla. Hienoa oli että Akalin sisko Maya oli ROP ja iskä Nook sitten VSP, onnittelut molemmille vielä kerran.

* * * * * * * * * * * * * * * * * * * *

3.7.2014

Meidän Juno sitten päätti yllättää oikein todella, juoksujen piti alkaa vasta syys-lokakuussa, mutta eikös neiti tehnyt ne nyt. Tässä on aika kiire hommata sulhoa, varsinkin kun on loma-aika ja sulhot ties missä. Positiivisella mielellä kuitenkin.
* * * * * * * * * * * * * * * * * * * *

23.6.2014

Oltiin tapaamassa Lulun sulhasta ihan tositarkoituksella, nyt ei jostain mystisestä syystä hommasta tullut mitään. Yritystä oli ja Lulu oli erittäin suostuvainen, oikea ilotyttö ;)
Tuskin siis pentuja näistä juoksuista tulee. Mutta jos kuitenkin on jotenkin mystisesti jokin siittiö päässyt livahtamaan perille, yllätymme todella positiivisesti, siis seuraamme kuitenkin tilanteen kehitystä.

Uusi yritys sitten seuraavista juoksuista ;)

Junon astutan myös seuraavista juoksuista syksyllä, sulho on vieläkin hakusessa, kunhan tarkentuu laitan tietoa tänne sivuille.

* * * * * * * * * * * * * * * * * * * *

8.6.2014

Lulu se vaan panttaa juoksujen alkua, toivotaan että saa juoksut mahdollisimman
pian ja pentue suunnitelmat voidaan toteuttaa.
Lulun (Villi-Joikhu Salaviekas) astutan Lakilla (Taikapuron Loimu).
Poika on komea musta tumman ruskein merkein. Linkissä muutama kuva Lakista.
* * * * * * * * * * * * * * * * * * * * *

1.6.2014

Kuvat sivuille olen käynyt lisäämässä kuvia pentu tapaamisesta.
tästä linkki kuviin. Hienoa oli että paikalle oli päässeet lähes kaikki Junon pennut.
* * * * * * * * * * * * * * * * * * * *

21.2.2014

Lulun tulevan sulhon Lakin testitulokset ovat tulleet, poika on terve niin PRA:n kuin
Pompeninkin suhteen.Tuleva pentue tulee olemaan terve polveutumisen perusteella,
eikä pentuja tarvitse teststa näiden suhteen.
* * * * * * * * * * * * * * * * * * * *

12.2.2014

Kuulumisia Kai rintamalla.
Akali (Gekkoo No Amaterasu) on meillä sijoituksessa ja kasvattajalla on
tarkoitus astuttaa Akali loppuvuodesta. Sulhanen Ikko asustaa Ranskassa.
Jos sinua siis kiinnostaa Kain- pentu, ota yhteyttä Mirka Mertaseen Gekkoo No kenneliin.
* * * * * * * * * * * * * * * * * * * *

7.2.2013

Laki (Taikapuro Loimu) kävi tänään uusimassa silmätarkin ja kaikki oli OK, samalla otettiin
myös verinäyte, Pompen ja PRA testejä varten, tulokset ilmoitetaan kun ne tulee.
Laki on siis valittu Lululle sulhoksi.
* * * * * * * * * * * * * * * * * * * *

29.1.2014

Astutan meidän Lulun ( Villi-Joikhu Salaviekas) seuraavista juoksuista, suunnilleen
toukokuussa. Sulhaseksi olen valinnut Taikapuro Loimun (Lakin).
Lakin silmätarkastus uusitaan ja PRA- sekä Pompen testit otetaan vielä ennen astutusta.

Mikäli kiinnostuit tulevasta pentueesta ota reippaasti yhteyttä,
pentueen sukutaulu löytyy tästä linkistä.
* * * * * * * * * * * * * * * * * * * *

Suunnitelmia vuodelle 2014

Olen suunnitellut astuttavani vuoden 2014 aikana Lulun (Villi-Joikhu Salaviekas)
sekä Junon (Villi-Joikhu Makea Mussukka).
Lululle juoksut tulevat suunnilleen touko-kesä kuussa ja Junolle syksyllä.
Sulhoja olen jo tiedustellut, kunhan varmistuvat niin laitan tietoa uutisiin.
Junolla on yhdet pennut tältä kesältä, niistä löytyy tietoa pentueet sivuilta.

Ota reippaasti yhteyttä mikäli haluat pennun juuri meiltä.
___________________________________________________________________________

25.10.2013

Lululle tuli vihdoin tulos Pompen-taudin testistä, neiti on terve.
Jippii. Hienoa että molemmat tyttöni ovat terveitä Pompentaudista ja PRA:stä.
______________________________________________________________________________

19.10.2013

Järjestimme ensimmäisen pentutapaamisen lauantaina 19.10.2013,
päivä oli hiukan viileä, mutta tunnelma hyvä.
Hienoa oli että kaikki pennut pääsivät tulemaan paikalle.
Erityisen hienoa oli havaita kuinka tasainen pentue on.
Nyt on menossa honkkidonkki vaihe, jolloin pennuilla on paljon jalkoja ja vähän turkkia.

Kiitokset vielä kaikille.

Tässä linkki kuviin.
___________________________________________________________________

17.8.2013

Pennut ovat nyt kaikki omissa kodeissaan, onnea kaikille perheille ja pennuille.
__________________________________________________________________

28.6.2013

Kaikki pennut ovat nyt kotinsa löytäneet.
Pennut luovutetaan madotettuina, sirutettuina ja eläinlääkärin tarkastamina.
Luovutus 13.8.2013 jälkeen.

Pennuista löytyy kuvia täältä
________________________________________________________________

25.6.2013

Junon pennut ovat syntyneet, lisää pentu uutisissa.
________________________________________________________________

31.5.2013

Juno kävi tänään ultrassa, pentuja näyttää olevan tulossa.
Tarkemmin tietoa pentu uutisissa.
_______________________________________________________________

26.4.2013

Juno on astutettu tarkempaa tietoa Pentu uutisissa.
_______________________________________________________________

20.4.2013

Junolla on juoksut, tarkoitukseni on astuttaa Juno näistä juoksuista.
Tietoa tulevasta yhdistelmästä löytyy pentu uutisia sivulta.

Juno on Pompen taudin suhteen terve polveutumisen perusteella.

________________________________________________________________

2.2.2013

Saimme uuden tulokkaan perheeseemme, ihastuttava neitonen on Kainkoira
Gekkoo No Amaterasu, kavereiden kesken Akali.

________________________________________________________________

5.12.2012

Tällä erää ei pentuja olekkaan tulossa.
Juno kävi tänään ultrassa, valitettavasti pentuja ei näkynyt. Nyt jäämme odottamaan seuraavia
juoksuja josko sitten vaikka tärppäisi.
____________________________________________________________

3.12.2012

Lappalaisilla on todettu uusi perinnöllinen sairaus
POMPEN TAUTI


Tässä perustiedot Pompen taudista:
Pompen taudin oireita ovat hidastunut kasvu,
toistuva liman oksentaminen, etenevä lihasheikkous ja jatkuva läähätys sekä käänteisvirtaus ruuansulatuskanavassa johtuen laajentuneesta ruokatorvesta ja sydänpoikkeavuuksia. Taudin
ensioireet puhkeavat noin seitsemän kuukauden ikäisillä pennuilla, luovutusiässä ei voi tietää
kantaako pentu virhe geeniä. Koska tauti on etenevä, sairaat koirat joko kuolevat tai lopetetaan
yleensä ennen kahden vuoden ikää. Tautiin ei ole hoitoa.
Tauti periytyy resessiivisenä eli autosomaattisesti peittyvänä, jolloin molempien vanhempien
pitää kantaa virhegeeniä, jotta sairaita pentuja voi syntyä.

Koska kantajaa ei voi todeta muuten kuin teettämällä geenitestin, on minulla tarkoitus testauttaa
koirani mahdollisimman pian. Junoa ei ole vielä testattu, mutta onneksi Viima on ja terveeksi todettu.


____________________________________________________________

1.11.2012

Molemmat tytöt  Juno ja Lulu on PRA-geenitestattu ja terveeksi todettu.
____________________________________________________________
20.10.2012

Lululle on tehty PEVISA tutkimukset

___________________________________________________________
18.7.2012

Olimme Junon kanssa tutustumassa Viima sulhasen pelastusharjoitus paikkaan
Tuusulan seurakuntakeskuksessa. Tyhjillään oleva rakennus oli purettava seurakuntakeskus,
jossa oli jos minkämoista sokkeloa, romua siellä täällä. Päästimme Junon irti rakennuksessa
ja hän alkoi heti innokkaasti tutkia paikkoja. Juno liikkui innoissaan rakennuksen sisällä
juostessaan huoneesta huoneeseen ja portaita alas ja ylös, ei ollenkaan arastellut
minkäänlaisia paikkoja, meni rohkeasti myös pimeisiin huoneisiin, tuli kuitenkin heti luokse
kun kutsuttiin. Juno nautti silminnähden tällaisesta toiminnasta.
Saa nähdä millaisia pentuja yhdistelmästä tulee, toivottavasti oikein hienoja, myös koira
harrastuksiin sopivia. Jäädään mielenkiinnolla odottamaan, toivottavasti pentue toteutuu.

__________________________________________________________________

Heinäkuu 2012

Olen valinnut Junolle sulhasen, nyt vain juoksuja odottamaan. Enemmän tietoa asiasta pentueet sivulla.

____________________________________________________________________

Tänään meillä kävi Lulun iskä emäntänsä Ritvan kanssa kylässä, he toivat meille mukanaan
uroskansion. Nyt alkaa tositeolla Junolle sulhasen etsintä. Kyllä oli tytöillä ihmettelemistä,
Juno oli aivan haltioissaan ja Lulun piti vahdata lelujaan, tosin iskä ei piitannut vaan
otti lelut mitkä halusi. Tosi söpöä kun annettiin Tankalle tyttöjen lelulaatikko eteen,
ei olisi uskonut Tankaa 9-vuotiaaksi jaksoi leikkiä koko ajan, tosin oli vaikea valita
millä lelulla olisi kivoin leikkiä.
_______________________________________________________________

17.3.2012

Olimme tapaamassa Lulun pentuesisaruksia, sekä heidän vanhempiaan,
mukana oli myös kasvattaja Anskun kaksi muuta koiraa.
Kokoontuminen oli sovittu Lulun kasvattajan Anja-Riitta Hyttisen pihassa,
josta lähdimme lenkille lähimetsässä.
Kuvia tapaamisesta on kuva galleriassa. Vaikka aurinko ei paistanut, oli ilma silti ok.
Koirat nauttivat täysin rinnoin, eikä heitä haitannut lainkaan vaikka hanki ei meitä ihmisiä
enään kantanutkaan. Onneksi pienen rämpimisen jälkeen päästiin hyvälle metsäpolulle,
koirat juoksivat innoissaan. Lulu oli ihmeissään ja arasteli ensin miten oikein suhtautuisi näin
suureen koiramäärään, haukkui sen minkä kerkesi. Paluumatkalla metsästä Lulu oli rauhallisempi,
eikä enään jännittänyt niin paljoa, joten ei enään tarvinnut haukkuakkaan.
Kiitokset Anskulle että järjesti tällaisen tapaamisen, oli mukava nähdä muita samasta pentueesta.
Toivottavasti tavataan vielä uudelleen.

__________________________________________________________________
25.1.2012

Junolla on nyt juoksut, tulemme astuttamaan Junon mahdollisesti seuraavista juoksuista, jotka näillä näkymin tulevat elo-,syyskuussa 2012.Sopivia uros ehdokkaita katsastellaan, vielä ei oydetty Junolle sulhasta.

____________________________________________________________________

Junolla on tehty PEVISA tutkimukset
________________________________________________________________

Olemme avanneet kotisivut 2012 tammikuussa